Historia tarkoittaa paitsi yhteisön menneisyyden vaiheita, myös menneiden tapahtumien kuvausta tai tutkimusta, historiatiedettä ja sen tuloksia (Wikipedia).

Lisään määritelmään yksilön. Myös yksilöllä on historia.


Meille on kulkeutunut mieheni lapsuudenkodista tällainen vanha esine. Se on tuohikerroksista liimattu kannellinen rasia. Korkeus ja halkaisija ovat reilu 10 cm. Se on appiukkoni tekemä. Itse miestä en ehtinyt koskaan tapaamaan, sillä hän kuoli vuonna 1973. Mutta esinettä voin pitää kädessäni.

1276761.jpg

1276762.jpg

Syvin viesti on kaiverrettu puukolla rasian pohjaan. Siellä lukee

Syvärillä 12.7.1942.

Mitä miettikään nuori mies tekstiä kaivertaessaan? Ehkä hänellä oli mielessä Pohjois-Karjalassa oleva perhe, johon tuolloin kuului nuori vaimo ja 3- ja 1-vuotiaat pojat.

1276788.jpg

Asemasodan aikana sotilailla oli aikaa tehdä erinäisiä puhdetöitä. Tässä yksi niistä.
Loppuvuodesta 1942 appiukkoni sai siirron sotateollisuuden palvelukseen Outokummun kaivokseen ja
varsinainen rintamapalvelus loppui.

Tässä pala minulle tuntemattomaksi jääneen miehen historiaa ja kansakunnan historiaa.