Pari viikkoa sitten maanantaina oli oudonvärinen aamurusko hetken aikaa. Se tiesi pakkasjaksoa, joka nyt taitaa hellittää.

Pakkasia olen voinut pitää verukkeena sille, ettei ole tarvinnut lähteä kokeilemaan uusia kenkiä. Lumikenkiä näet. Mutta kohta se aika koittaa. Ja kunto nousee kohisten. Onneksi nyt maistuvat vähähiilihydraattiset appelsiinit. Niitä kuluu meillä kilotolkulla.

Meillä täällä on käpytikka jo pitänyt viikon verran rummutusharjoituksia. Oletkohan sattunut kuulemaan?
Enpä ole kuullut käpytikan rummutusta aikoihin.
Tyttären pihan sähkötolpan peltiä joskus tikka naputteli ja se ääni kuului kyllä kauas.
Minä hurahdin lumikenkiin jo 2005 Kittilästä ostin ja käyttöä on ollut, vaikka tämä talvi kokonaan jää väliin talvi urheilun merkeissä.
Odotin kuvaa lumikengistäsi. Olin näet itsekin eilen katselemassa lumikenkiä, en osannut vielä ostaa, mutta suunnitelmissa, kun tietäisin, millaiset. Vanhat on loppuuun käytetty, siis hajonneet.
Käpytikka on vaihteeksi ollut pihaltani poissa, sen sijaan ilahduin, kun punatulkut ilmestyivät.
Aamuruskoinen taivaanranta ansaitsee tulla ikuistetuksi. Värilumoa!
Siis karpataan ja nautitaan appelsiineja ja mitä silloin tehdään kun laiskamato vaivaa?