Isäni oli 20-vuotias, kun Suomi joutui talvisotaan. Otin kirjahyllystä hänen kirjoittamansa muistelmat. Hänen talvisotakokemuksensa mahtuvat parille A4-arkille aivan muistelmien alkuun.
Alla oleva teksti on suoraan isäni muistelmista....
------------------------------------------------
"Kirjoittelen tähän muistiin tapahtumia siitä alkaen, kun jouduin suorittamaan asevelvollisuutta 15 päivänä helmikuuta 1940. Saa sitten vanhana ukkona muistella entisiä aikoja Suomen raskaassa, jos sattuu täältä hengissä pois selviäämään.
Sain palvelukseenastumismääräyksen Jv. Koul. Kesk, 6:n Kuopioon. Tavallaan matka Mäntyharjusta Kuopioon kestää 3-4 tuntia, nyt siihen turmeltui koko päivä. Junat myöhastelivät ja ilmavaaran takia kuulemma vasta iltahämärissä uudet alokkaat päästettiin perille. Jo Pieksämäellä odoteltiin useita tunteja. Päästiinhän sitä perille ja majoituttiin kasarmeille. Ahdas majoitus heti alkuun. Ei riittänyt patjaa jokaiselle; lattialla jos oli 20 patjaa rinnakkain, niin siinä oli 30 pojan peti. Vääpeli käskikin tehdä ilmoituksen - alokas Aaltosen puolipeti.
Harjoitukset olivat tiiviitä - asentoa - lepoa - poistumista -järjestäytymistä ja vähitellen maastossa harjoituksia, tosin ilman aseita. Ilmahälytyksiä oli useita, monta kertaa jouduttiin yöllä juoksemaan Puijonrinteen metsään. Kerran päivällä kun oltiin maastossa oli kaupungissa pommitus ja vahinkoja oli tullut. Noin kolmen viikon koulutuksen jälkeen meidät katsottiin kelvollisiksi lähtemään sotarintamalle.
Eräänä aamuna meille jaettiin ruotsalaiset kiväärit ja patruunoita (erilainen kaliperi kuin suomalaisessa kiväärissä). Eihän me kovin sotilaan näköisiä oltu, vain kokardi ja sotilasvyö eroitti meidät siviilin ulkonäöstä. Varusteet tosin oli valtion antamia, mutta siviilikäyttöön tehtyjä.
10 p:vä maaliskuuta sitten tuli lähto rintamalle härkävaunuissa. Osasto oli I/ERP40. 11 p:vä meni Mäntyharjun asemalla odotellessa ilmavaaran takia. Piti odotella iltahämärää eteenpäin menoa varten. Mäntyharjussakin oli ilmahälytys ja juna ajoi pois asemalta linjalle ja pojat metsän suojaan - ei ollut pommitusta.
12 p:vä iltasilla meidät kuormastoineen purettiin pois junasta Kaipiaisissa ja noin 15 km:n hiihtomarssi Saittaran kylään alkoi. Pakkasta oli -20 asteen paikkeilla. Noin klo 20.00 aikoihin käytiin majoittumaan. No, sehän alkoi teltojen pysyttämisellä. Siihen meni aikaa, useampi poika ei ollut telttaa nähnytkään. saatikka ollut pystyttämässä kaiken lisäksi pimeässä. Olihan joukossa suojeluskunnassa olleita, jotka vähän oli asiasta perillä. Tulihan se teltta pysystyyn ja kaminakin ja jonkinlaista poltettavaa löytyi metsästä. Kamina oli varastosta otettu jonkilaisella rasvalla käsitelty - siitähän lähti käryä alkuun ja kylmät havut alle. No olihan se viileänlainen kortteeri ensimmäisenä yönä.
13.3. Teltat naamioitiin. Kirkas sää, joten ilmavaara oli olemassa. Klo 11.00 tuli tieto, jotta sota on loppu, aselepo solmittu. Ei ehditty rintamalle - olisi jouduttu Virolahdelle. Me jäätiin siihen ja alkoi tavanomaiset koulutusharjoitukset. Kun oli kuultu rauhanehdot, niin yksi Hiitolan poika Eino Halttunen kirosi sanoen "perkele, se ei ole kuin lainana". - No tulihan se vähäksi aikaa takaisin, vaan eihän tuota Halttunen pitkään ehtinyt nauttia, kaatuminen oli hänen kohtalonsa. Oli kuutamoinen yö, Halttunen oli vartiossa, nousi liiaksi pesäkkeen reunan yli, niin vihollisen tarkka-ampuja sai jyvälle. Päivälla yleensä piti katsoa periskoopilla (juoksuhautapeili) mitä "naapuri" touhuaa.
17.3. Kävin Sippolan kirkolla, noin 18 km sapuskan ostossa. Kävi nimittäin niin että huolto meni jotenkin sekaisin - oli joukkojen evakuointi Kannakselta ja siviiliväen evakuointi. Meidän pataljoonan ruokatalous ehtyi - vähän ruisjauhovelliä ja pieni leipäpala. Niin meni toista viikkoa. "
------------------------------------------------
Talvisodan loputtua isani asepalvelus jatkui. Sitten tuli uusi sota, josta hän pääsi kotiutumaan 17.11.1944. Ukontietä kesti neljä vuotta ja yhdeksän kuukautta.
Kommentit