Torttuja ja taatelikakkuja on viime viikkoina syöty ihan tarpeeksi. On jo korkea aika tehdä jälleen mustikkapiirakkaa. Tämä minun ohjeeni on muunneltu versio aikoinaan Luomu-perunajauhopaketin kyljessä olleesta ohjeesta.

Mustikkapiirakka

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

3/4 dl rypsiöljyä
1 dl rasvatonta hedelmä- tai marjajogurttia
1 muna

Täyte:
1 dl rasvatonta hedelmä- tai marjajogurttia
1 muna
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl vanilliinisokeria

Pinnalle:
n.5-6 dl mustikoita

Olen peittänyt piirasvuoan (halkaisija n. 22 cm) leivinpaperilla, joten vuokaa ei tarvitse voidella. Jos vielä rutistaa leivinpaperin ennen kuin laittaa sen vuokaan, niin taikinan levittäminen on vaivatonta, kun paperi ei liiku.

Sekoita pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää niiden joukkoon öljy, jogurtti ja muna. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina jauhotetuin sormin piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle mustikat. Paista 175 asteessa 30-35  minuuttia uunin kolmannella tasolla.

Tässä piirakka on valmiina uuniin sujautettavaksi.

Sen verran elvistelen, että kehun piirakkaa hyväksi. Neljäsosa piirakasta on jo tuhottu. Juotiin juuri  poikamme 18-vuotissynttärikahvit. Täysikäinen on nuori mies miltei minuutilleen. Jos Elvis vielä eläisi, niin hän täyttäisi lehtien mukaan 75 vuotta tänään.