Pääsiäisaamuna tuli ensimmäinen peippoparvi pihallemme. Hetken viivähtivät pihavaahterassa ja lintulaudan lähistöllä.

 

Siitä sitten innostuin tutkimaan nettiä, miten lintujen muutto muuten etenee. Osauduin virolaiselle sivustolle, jossa voi seurata merikotkien (Lindan ja Sulevin) pesintää. Elävää kuvaa ja ääntä on luvassa täällä.

 

Suomenkielisellä sivustolla  keskustellaan samaisen pesän puuhista. Itse en ole onnistunut vielä näkemään pesällä  kuin vain yhden hautojan. Mustarastas on siellä taustalla luritellut tänään. Ja kurkien ääntelyä on kantautunut.

 Edit 24.9.2010

Vielä syyskuun alkuouolella toinen isoiksi kasvaneista poikasista kökötti pesällä. Nyt kuva- ja ääniyhteys on katkennut, joten vaikuttaa siltä. että pesällä ei ole enää asukkaita. Ensi kevääseen.