Kun oikein kiltisti jaksaa odottaa, niin pääseepä sitä mökkisaunan lämpöön. Kesäkuun neljä ensimmäistä päivää kului joutuisasti mökillä eteläisessä Savossa niitä näitä toimitellen. Tärkein työ oli viimevuotisen Asta-mysrskyn kaatamien koivujen pätkiminen pölleiksi ja pinoaminen puukatokseen.

Minusta tuntuu, että tänä keväänä käki on kukkunut paljon. Mökilläkin käki herätti jo ennen kuutta kukunnallaan. Aamutuimaan aurinko tulee mökin takaa, joten varjoisaa on.

 

1307465262_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Venettä emme vielä tällä kertaa laittaneet veteen. Osittain siksi, että tellinki vaati korjaamista, osin siksi, että aallot kävivät liian suurina. 19 km2:n suuruiselle järvelle syntyy hetkessä vaahtopäitä. Siksi kalapuoli piti hakea kirkonkylältä. Muikkuja ei tällä kertaa saatu kaupasta, joten kirjoloheen oli tyytyminen. Kyllä siitäkin tuli herkullista savustettuna.

1307527160_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lähisuolla olen tavalllisesti käynyt vain keskikesällä. Mutta kun muuttaa tapojaan, niin suolta voi yllätyksekseen löytää tutun kasvin kukassa. Tunnistatko?

1307433999_img-d41d8cd98f00b204e9800998e